Tekoälyklinikka
Kuvaus
Vapauta työaikaasi tekoälyn avulla.
Olet ehkä kokeillut ChatGPT:tä tai muita tekoälytyökaluja, mutta et ole vielä saanut niistä kaikkea hyötyä irti.
Eri tehtävät vaativat eri työkaluja ja lähestymistapoja. Tekoälyklinikka on henkilökohtainen kaksiosainen valmennus, joka rakennetaan juuri sinun työsi, tavoitteidesi ja tarpeidesi ympärille.
Ennen klinikkaa täytät ennakkokartoituksen, jonka perusteella valmennus valmistellaan sinulle. Kahden 60 minuutin henkilökohtaisen session välissä viet opit käytäntöön omassa työssäsi. Toisessa sessiossa käymme kokemuksesi läpi, kehitämme ratkaisuja eteenpäin ja varmistamme, että tekoälystä tulee aidosti hyödyllinen osa työtäsi.
Tavoitteena ei ole opettaa tekoälystä yleisellä tasolla, vaan rakentaa konkreettisia tapoja käyttää sitä omassa työssäsi.
Tekoälyasiantuntija
Rami Salomaa

Tekoälyklinikan vetäjänä toimii Rami Salomaa.
Rami on kouluttanut satoja yrittäjiä ja ammattilaisia hyödyntämään tekoälyä käytännössä. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus markkinoinnista ja digitaalisesta liiketoiminnasta. Hän on toiminut asiantuntijana ja yritysvalmentajana Euroopan komission ohjelmissa sekä työskennellyt suomalaisten pk- ja pörssiyhtiöiden kanssa.
Klinikka toteutetaan Edusalon tehovalmennusmallin mukaisesti.
Kenelle klinikka sopii?
Tekoälyklinikka sopii sinulle, jos:
- Haluat säästää työaikaa
- Haluat ymmärtää, miten tekoäly auttaa juuri sinun roolissasi
- Haluat konkreettista ja käytännön apua, etkä vain teoriaa
- Olet jo käyttänyt tekoälyä, mutta haluat siitä enemmän hyötyä
- Haluat pysyä kilpailukykyisenä ja kehittää omaa tapaasi työskennellä
Sopii erityisesti
- Yrittäjille
- Johtajille
- Asiantuntijoille
- Markkinoinnin ja myynnin ammattilaisille
- Konsulteille
- Hallinnon ja raportoinnin parissa työskenteleville
- Talousasiantuntijoille
Et tarvitse aiempaa kokemusta tekoälystä. Jos käytät jo ChatGPT:tä, Copilotia tai muita tekoälytyökaluja, klinikka voidaan rakentaa nykyisen osaamisesi päälle.
Näin Tekoälyklinikka etenee
1. Ennakkokartoitus
Ennen ensimmäistä sessiota täytät kyselyn, jossa kartoitamme esimerkiksi:
- Mitä teet työssäsi?
- Mihin aikasi kuluu eniten?
- Mitä tekoälytyökaluja käytät jo?
- Mitkä työtehtävät toistuvat tai vievät paljon aikaa?
- Mitkä tehtävät turhauttavat?
- Missä haluaisit tekoälyn auttavan?
- Mitä haluaisit tehdä nopeammin tai paremmin?
Rami käy vastauksesi läpi ja valmistautuu klinikkaan niiden perusteella.
Näin aikaa ei kulu yleiseen tekoälyesittelyyn, vaan pääsemme heti käsiksi sinun työhösi ja todellisiin tarpeisiisi.
2. Ensimmäinen klinikkasessio, 60 min
Ensimmäisessä tapaamisessa rakennamme sinulle henkilökohtaisen tavan hyödyntää tekoälyä työssäsi.
Työskentelemme yhdessä tietokoneen ruudunjaon välityksellä ja teemme asiat käytännössä.
Voimme esimerkiksi:
- Nopeuttaa sähköpostien ja viestien kirjoittamista
- Tehostaa raporttien, tarjousten ja muiden asiakirjojen laatimista
- Rakentaa henkilökohtaisia ChatGPT, Claude tai Copilot-projekteja tai tekoälytyöpareja
- Tehostaa markkinointisisällön suunnittelua ja tuottamista
- Helpottaa tiedonhakua, vertailua ja analysointia
- Rakentaa toimintamalleja toistuviin työtehtäviin
- Laittaa tekoälyn asetukset kuntoon ja räätälöidä ne sinun tarpeisiisi
- Tunnistaa uusia käyttökohteita, joita et ehkä ole vielä itse ajatellut
Sisältö riippuu työstäsi ja ennakkokartoituksessa tunnistetuista tarpeista.
3. Käytä tekoälyä oikeassa työssäsi
Ensimmäisen ja toisen session välissä viet rakennetut toimintatavat käytäntöön.
Et tee erillisiä harjoituksia koulutusta varten, vaan käytät tekoälyä oikeissa työtehtävissäsi.
Samalla seuraat esimerkiksi näitä asioita:
- Mikä toimii hyvin?
- Missä tekoäly säästää aikaa?
- Missä vastaukset eivät vielä ole riittävän hyviä?
- Mitä uusia käyttötapoja löydät?
- Missä tarvitset vielä apua?
Tämä välijakso on tärkeä osa klinikkaa. Toisessa tapaamisessa emme aloita teoriasta uudelleen, vaan kehitämme työskentelyä sen perusteella, mitä oikeasti tapahtui.
4. Toinen klinikkasessio, 60 min
Toisessa tapaamisessa käymme kokemuksesi läpi ja kehitämme ratkaisuja eteenpäin.
Katsomme yhdessä esimerkiksi:
- Mitä olet käyttänyt?
- Mikä toimi?
- Mikä ei toiminut?
- Miten vastauksista saadaan parempia?
- Mitä kannattaa automatisoida tai rakentaa seuraavaksi?
- Mitkä työkalut sopivat juuri sinun työhösi?
- Miten jatkat tekoälyn käyttöä itsenäisesti klinikan jälkeen?
Tarvittaessa rakennamme myös uusia projekteja, työpareja, ohjeita tai toimintamalleja havaittujen tarpeiden perusteella.
Mitä saat Tekoälyklinikasta?
Klinikan jälkeen sinulla on:
- Konkreettisia, omaan työhösi rakennettuja tekoälyratkaisuja
- Henkilökohtainen tapa käyttää tekoälyä työssäsi
- Käyttöösi sopivat työkalut ja toimintamallit
- Tarvittaessa omia ChatGPT, Claude tai Copilot-projekteja, tekoälytyöpareja tai muita työskentelyrakenteita
- Käytännön osaamisen ratkaisujen käytöstä oikeissa työtehtävissä
- Videotallenteet klinikkasessioista, joihin voit palata myöhemmin
- Ymmärrys tietosuojan perusperiaatteista
- Selkeä suunnitelma siitä, miten jatkat tekoälyn hyödyntämistä
- 14 päivän sähköpostituki klinikan jälkeen kysymyksiä varten
Tavoitteena on, ettei tekoäly jää yksittäiseksi kokeiluksi, vaan siitä tulee osa päivittäistä työskentelyäsi.
Mitä osallistujat sanovat?
”Olin kokonaisuuteen todella tyytyväinen. Koulutus oli sopivan käytännönläheinen, eikä tekoälystä puhuttu vain yleisellä tasolla, vaan käytiin konkreettisesti läpi, miten sitä voi oikeasti hyödyntää yrittäjän arjessa. Hyödynnän tekoälyä nykyään lähes kaikessa mahdollisessa. Minulta vahva suositus.”
Tomi Kakko, Trailerman Oy
”Olen saanut sessioistamme selvästi buustia sekä arjen asioihin että töihin. Nyt käytän ChatGPT:tä useamman kerran päivässä. Opit ovat päässeet käytäntöön, ja sekä ChatGPT että Copilot ovat päivittäisessä käytössä.”
Kirsi Ruohonen, kehittämispäällikkö, Yrityssalo
Useampi osallistuja samasta yrityksestä?
Tekoälyklinikka on henkilökohtainen.
Se rakennetaan aina osallistujan roolin, työtehtävien, osaamistason ja tarpeiden ympärille.
Jos yrityksestä halutaan mukaan useampi henkilö, jokaiselle tehdään oma ennakkokartoitus ja varataan oma kaksiosainen klinikka. Näin ratkaisut räätälöidään jokaisen vastuualueen ja työn mukaan.
Esimerkiksi:
- Toimitusjohtajalle tekoäly strategisen työn ja päätöksenteon tukena
- Markkinointivastaavalle sisällöntuotannon ja suunnittelun toimintamallit
- Myynnille tarjous- ja asiakasviestinnän ratkaisut
- Hallinnolle raportoinnin ja dokumentoinnin tehostaminen
- Hanketyöntekijälle tekoälytyöpari raportointiin, hakemuksiin ja projektidokumentaatioon
Näin jokainen saa juuri omaan rooliinsa sopivat ratkaisut.
Useamman osallistujan kokonaisuudesta voidaan sopia yrityskohtaisesti.
Käytännön tiedot
Toteutus:
Etävalmennus Google Meet -yhteydellä. Saat ohjeet sähköpostiisi.
Ennakkokartoitus:
Täytät ennen ensimmäistä klinikkasessiota kyselyn, jonka perusteella valmennus valmistellaan juuri sinun tarpeisiisi.
Ajankohta:
Klinikkasessioiden ajankohdat sovitaan erikseen kartoituspuhelun jälkeen.
Kesto:
2 × 60 minuutin henkilökohtainen klinikkasessio sekä ennakkokartoitus. Sessioiden välissä viet opit käytäntöön omassa työssäsi.
Hinta:
590 € + alv / osallistuja
Klinikan jälkeen:
Saat videotallenteet sessioista sekä 14 päivän sähköpostituen.
Huom! Klinikka maksetaan laskulla. Lähetämme laskun sähköpostiisi.
Klinikkapaikkoja on rajallisesti.
Haluatko tietää, miten tekoäly voisi auttaa juuri sinun työssäsi?
Varaa maksuton 30 minuutin kartoituspuhelu. Käydään lyhyesti läpi tekoälytilanteesi ja katsotaan, onko Tekoälyklinikka sinulle oikea ratkaisu. Saat samalla käytännön vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen omassa työssäsi.